Archive for the 'Suomi' Category

19
Huh
15

Discordia – Season Changes (2014)

Discordia-Season_ChangesDiscordia on 2001 alkaneen uransa aikana julkaissut neljä levyä, jotka kaikki ovat olleet merkittävän omaleimaisia suomalaisessa proge skenessä. Leimaavinta yhtyeen musiikille on melodioiden kompleksisuus ja jopa akateemiseksi luokiteltava Riikka Hännisen ja Tero Väänäsen stemmalaulu. Kahden kitaran ryydittämä rock keikkuu jossain kokeilevan progen ja perinteisen grooven välimaastossa kaihtamatta villejäkään oivalluksia.

Season Changes on toteutettu yhtyeen musiikillisten päämäärien pohjalta ja tuotanto pyrkii tukemaan musiikin sisältöä. Musiikin tekstuurin paikoittainen yllätyksellisyys ja runsaus on tarjonnut miksaaja Mikko Herraselle varmasti haasteita. Pääosin homma toimii hyvin, esim. kitarat on toteutettu erinomaisesti mutta laulustemmat hukkuu toisinaan massaan ja rytmiryhmän liian huolellinen staattinen sijoittaminen keskelle äänikuvaa tuntuu hiukan paikoilleen liimatulta. Toisaalta esim. basson mielenkiintoiset kiemurat on hyvin seurattavia.

Kritiikistä huolimatta levy on huikea must jokaiselle haasteellisen rockin ystävälle; kunhan setti on kykenevä toistamaan kaikki musiikin detaljit.

Mainokset
17
Elo
14

KuDoS – Live at Rekolan Kino (2013)

KuDoS-Live-at_Rekolan_KinoTämä live levy sai alkunsa kun aikoinaan itsekin Katayassa soittanut Sami Sarhamaa ja yhtye nimeltä KuDoS ryhtyi harjoituksissa rakentamaan jotain uutta Katayan Mindfrost kappaleen pohjalta. Lopputuloksena on Rekolan Kinossa livenä lokakuussa 2103 taltioidun albumin avausraita, jossa ei alkuperäisestä biisistä ole juuri mitään jäljellä. Se mitä siitä syntyi ja mitä muuta musiikkia bändi keikalle kasasi kannattaa kuunnella itse levyltä. KuDoSin livelevy on suomen progescenessä melkoisen upea tuotos. Mukana on aavistus Katayan ambientia maisemaa mutta kokonaisuus on voimallisempaa ja häkellyttävän hienosti rullaavaa, jopa ekstaattista musisointia jäämättä silti silkaksi jamitteluksi. Musiikissa on hienoja sovituksellisia yksityiskohtia ja jännitettä. Kaksi kitaraa erilaisin soundein ja ottein on onnistunut oivallus. Samin soitto on suoraviivaisen tanakkaa kun taas Jaakko Kiikeri luo avaruudellisia soundeja pitkine kaikuineen, vibroineen ja viipeineen.

Pisteet täytyy antaa myös äänitykselle ja Sarhamaan miksaukselle sekä masteroinnille Finvoxin studiossa. Tuntuu monesti että kuuntelee huolella studiossa nauhoitettua levyä mutta kappaleiden jälkeiset aplodit palauttaa livefiiliksen.

12
Hei
14

Juha Kujanpää – Kivenpyörittäjä (2013)

Juha_Kujanpää-Kivenpyörittäjä

Kivenpyörittäjä on säveltäjä pianisti Juha Kujanpään ensimmäinen julkaisu omalla nimellään.  Levy pyörähtäessä soimaan huomaa kuulija olevansa supisuomalaisen kansanmusiikin pyörteissä.  Viulu sahaa ja tytöt taputtaa. Levy ei kuitenkaan ole pelimannimusiikkia vaan monipuolista, paikoin sentimentaalista, paikoin riehakasta jazzahtavaa ja rockahtavaa instrumentaalia folkkia. Muutaman tahdin jälkeen, kun mukaan liittyy muita soittimia, nousee mieleen häivähtäen Pekka Pohjolan ja Anssi Tikanmäen suomalaiset musiikkimaisemat. Musiikin edetessä sen minimalismiin kasvaa melodista mielenkiintoa ja pian Matkamusiikki aloitusraita tempaa mukaan matkaan, jota siivittää erityisesti Juha Kämäräisen kitarakuviot.

Kujanpää itse soittaa pianoa, harmoonia ja muita koskettimia. Iso joukko tunnettuja muusikoita osallistuu musisointiin, instrumenttikatras on laaja: jousia, puupuhaltimia, torvia, lyömäsoittimia, kitaroita sekä bandoneon ja mandoliini.

Kivenpyörittäjä on paikoin tuotettu kansanmusiikille uskollisesti, etenkin viulut luovat melko tasapaksun soinnin mutta kun äänitys muuten on ilmavan selkeä ja dynaaminen on lopputuloksena kiehtova ja nautittava kokonaisuus.

13
Huh
14

Contemporary Dead Finnish Music Ensemble – Dark Matters (2013)

Contemporary_Dead_Finnish_Music_Ensemble–Dark_Matters004

Uuden vuosituhannen koitteessa joukko suomalaisia musiikin ystäviä perusti ryhmän, jonka tarkoitus on palauttaa kunnianhimoinen progressiivinen rock traditio, joka hieman vaipui edellisen vuosituhannen viime vuosikymmeninä. Dark Matters on ryhmän kolmas julkaisu. Progressiivisen perinteen mukaisesti levyllä on teema ja se koostuu kolmesta noin 14 minuuttisesta eepoksesta ja parista ”lyhyestä” biisistä. Levy luotaa keskivertoon tyytymättömien, elämästä enemmän haikailevien tummia, salaisia puolia.

Levy on projektin toistaiseksi sinfonisin tuotos. Tummasta nimestä ja tunnelmasta huolimatta sen soundimaailma helkkää kirkkaan dynaamisena. Äänikuva on selkeä, laulaja läsnä oleva ja bassopää murahtaa komealla auktoriteetilla kokonaisuuden nyanssien kärsimättä.  Antti Pesosen soundscape’t luo syvämietteisiä taustoja, joiden päällä laulajat, foni, Qumman Warr kitara, monipuoliset perkussiot, basson solistiset kuviot ym. piirtyvät puhuttelevina. Katja Sirkiän vahvan koskettava laulu ja jokin yhtyeen tavassa käsitellä musiikin teemoja tuo mieleen norjalaisen White Willow yhtyeen mutta CDFmE on kokonaisuutena moni-ilmeisempi.

08
Maa
13

Liquid Wolf – First Light (2013)

Liquid_Wolf-First_Light028

Sami Sarhamaa on vaikuttanut mm. sellaisissa yhtyeissä kuin Kataya ja Kudos. Liquid Wolf on hänen sooloprojektinsa, joskin mukana on melko merkittävässäkin roolissa muusikkoystävät Samu Wuori bassossa, kitaroissa ja syntetisaattoreissa, Teijo Tikkanen laulajana, koskettimissa sekä Sami Kuoppamäki rummuissa. Foneja ja huilua soittaa muutamalla kappaleella Pepa Päivinen.

Musiikki on paljolti mietiskelevää ja merkityksiä etsivää. Autereisten ja leppeiden avausten ja kehittelyiden kautta kappaleet nousevat tiiviimpiin tunnelmiin.  Keskeisessä roolissa ovat avaran heleästi soiva akustinen kitara näppäiltynä ja raskas suoraviivaisempi särökitara sekä runsas koskettimisto. Osa kappaleista on instrumentaaleja tai sisältävät laajoja instrumentaalijaksoja ja silloin sanoman laulaa Sahramaan kitara.

Tämä levy alkoi hahmottua 2007 aikoihin kun Sahramaa vaikuttui Opethin uudesta tavasta sekoittaa progea ja metallia. Säröinen kitara yhdistettynä parhaisiin progeperinteisiin alkoi kiehtoa ja hän päätti tehdä kappaleen tai pari tällä tyylillä. Aluksi kappaleiden säveltäminen sujui nopeasti. Sitten ne ottivat oman suuntansa ja kasvoivat kerrostuen koskettimilla ja rummuilla. Sovitusten muovaaminen pidemmiksi progressiivisiksi rakenteiksi otti aikansa ja näimpä vasta nyt saamme kuunnella musiikkia levyltä.

Levyn tuotanto on ensiluokkaista ja niinpä soundit ovat säröineen dynaamisen eläväisiä ja instrumentit asettuvat tilaan läsnäolevasti.

27
Tam
13

Hidria Spacefolk – Astronautica (2012)

Hidria_Spacefolc-AstronauticaHidria Spacefolk sinkoutui reilut kymmenen vuotta sitten stratosfääriin ja jatkaa seilaamista orbitaalillaan oman astrofyysisen ytimensä ympäri jättäen kuin komeetta jälkeensä pyrstöllisen psykedeeliä säkenöivää sävelkudosta, joka tiivistyy ja syöksee kuulijansa kohti syvempiä sfäärejä ja tietoisuuden uusia tasoja. Tämä on todellakin eräänlaista mietiskelymusiikkia, tosin aika hektistä. Ihan joogaan ei sovellu. Mutta kolmen vartin nojatuolimatkalle vapaavalintaisesti linnunradalle tai tyynen valtameren hautavajoamiin voi musiikin tahdissa uppoutua.

Musiikin perusrakenteet ovat yksinkertaisia, junnaaviakin ja musiikki on jopa uhmakkaan päällekäyvää. Uppoutuminen musiikkiin avartaa sen kudokseen ja kun sen antaa vapaasti hämmentää emootioita voi saavuttaa tietoisuuden sen merkityksistä. Minttutee, lämmin juustoleipä ja jokin sovelias suitsuke voivat syventää kokemusta. Dynamiikaltaan levy on myös hieman tasapaksua mutta onneksi resoluutio riittää luomaan selkeän äänikentän, jotta musiikin kompleksisella paletilla on mahdollisuus puhutella kuulijaa.

Uusin Hidria Spacefolkin levy ei ole aivan yhtä oivaltavaa materiaalia kuin edeltäjänsä. Melodisuus on piilotetumpaa ja minimaalisempaa kuin aiemmissa teoksissa. Jos tämä kotimainen avaruuspölyä jalostava yhtye, jota voisi kansainvälisesti lähinnä verrata Ozric Tentacles yhtyeeseen, ei ole tuttu voi olla antoisampaa aloittaa oma matka jostain varhaisemmasta tuotoksesta.  Hidrian musiikkia voisi luonnehtia analogicaksi. Vastaavalla tavalla progressiivista ambient psykedeliaa tehdään yleensä electronican sateenvarjon alla mutta Hidrian soitossa on vahvana mukana ihan oikea soittaminen, soittajat ja soittimet. 

23
Mar
12

Pax Romana – Let All Men Know – This Is Sacred Ground (2012)

Pyhää balladia ja svengiä

Pax Romanan kolmas levy sisältää balladeja, instrumentaaleja, svengiä sun muuta, mutta silti se kuulostaa yhtenäisemmältä kuin kolme vuotta sitten ilmestynyt edeltäjänsä. Tämä on tuotannoltaan selkeämmin yhtyeen levy, eikä kokoelma hajanaisia kappaleita soittajien pöytälaatikoista. Levyn kappaleissa on sovituksellisesti jonkinlainen yhteinen sävel. Tuotannon yhtenäisyyteen saattaa jonkin verran vaikutta sekin että edellisillä levyillä vieraillut saksofonisti Kalle Fält nyt on yhtyeen vakituinen jäsen, jolloin kokoonpano on kappaleesta toiseen lähes sama: Jouko Höytämö rummut, Ilpo Komulainen basso, Jukka Höytämö kitara, Matti Kervinen koskettimet ja laulu, Matti Inkinen kitara ja laulu. Vierailijoina vain taustalaulajina Soul Basement kappaleella Hanna Laine ja Onerva Oja, Blind Eye kappaleella Markku Marila naputtelee djembeä ja tuottaja Samu Vuori soittelee kitaroita ja koskettimia siellä täällä.

Levy nimi on otettu mukaellen Melbournessa, Australiassa olevasta sotien sankarivainaiden muistomerkistä, johon on kirjoitettu ”Let all men know that this is holy ground”. Levyn mukana ei tule lyriikoita, joten alkuun en ole oikein perillä miten musiikki tai tekstit tuota teemaa heijastelevat. Edellisen levyn kannessa oli hieno Wassily Kandinskyn maalaus. Tällä kertaa kantta komistaa yhtä vaikuttava Reidar Särestöniemen ”Riekkoja tunturissa” -teos. Tavallaan voisi ajatella että tuo levyn nimi ei niinkään viittaa sotaan ja sen uhreihin vaan pyrkii kertomaan että meidän pohjoinen luontomme on ikuisesti pyhää tai meidän mielenmaisemamme… Näin syvälle levyn nimi ja kansitaide minut upotti. Mutta antaa levyn soida ja kertoa tarinansa.

Kun musiikki alkoi virrata kaiuttimista, se palautti minut oitis ihan tähän hetkeen. Kitaran autereiset näppäilyt, saksofonin varovaiset kiemurat ja laulun ensimmäiset riimit ohjailivat kuulijan lempeästi mukaan musiikkiin. Ensimmäinen kappale on synkkäsävyinen laulu, joka kiertelee jotenkin Moosesta, Jeesusta, Muhammedia ynnä muita, jotka jättivät jotain tekemättä. Antaa lyriikoiden olla, jo ne itse asiassa loppuivatkin, kitara laulaa komeasti, foni nappaa siitä riffin vieden sitä eteenpän ja tomit jytkää taustalla. Toinen kappale alkaa matalalla sykkivällä pohjabassolla, jonka päälle koskettimet piirtelee kuvioitaan kunnes rummut, kitara ja foni avaa soundin. Kevyt rytmin nosto ja tämäkin on rock balladi. Ensimmäisen säkeen jälkeen saa kuulla lyhyen tyylikkään duon, jonka soittavat basso ja foni kunnes biisi pääsee taas vauhtiin ja seuraavaan säkeistöön, jossa kaikki mitä sanot tai teet, tulee taas tekstien mukaan takaisin sinulle.

Batmanista kertova kolmas biisi lähtee käyntiin akustisella kitaralla näppäillen eikä siinä taida muita soittimia ollakaan. Cashmäisesti lähimikitetty laulu on mietiskelevä. Siinä koukkuna on kertosäkeessä duona laulettu matala ”dream on” tahdinpuolikas. Sitten seuraa kohtalokas instrumentaali nimibiisi. Mystiset rummut kumajavat kun foni ja kitara hakevat vakavamielisenä ja hartaana etenevän, kuolleita kunnioittavan, kappaleen ääriä. Tässä se nyt oli ja loput…

… onkin sitten reippaampaa meininkiä, rytmimusiikkia, jonka rytmiikka on vaihtelevan svengaavaa ja biisien rakenteet pitkälti perinteisiä r&b tyylisiä. Musisointi on mukavaa, itse asiassa jopa mainittavan mukavaa. Minulle tulee esim. biisistä Danish Lullaby mieleen Neil Young. Kappale on oikeastaan hivelevän hieno singer songwriter tyyppinen balladi. Levy päättyy nousujohteisesti ripeätempoiseen Blind Eye kappaleeseen, jossa syke on pääosassa, fonikin jo oikeasti revittelee ja bassokuviot kiemurtelee vapautuneesti. Djamben naputtelu viimeisellä minuutilla nostaa tunnelmaa muun yhtyeen innostuessa mukaan, tästä olisi hyvä jatkaa mutta tähän se sitten loppuu.

Promoottori luonnehtii musiikkia sekoitukseksi balladeja, rockia, progea ja ambientia maailmanmusiikkia. Balladeja ja rockia osuu ja uppoaa. Progemaisuutta on muutamalla kappaleella, ellei sitten hieman pidempiä hienoja soolojaksoja kitaralla ja saksofonilla lasketa progeksi tai sitä että rock poljentoisiin kappaleisiin liitetään autereisia sooloja tai introja ja pari rytminvaihdosta. Nimikappale ja God’s Fruit kappaleen aloitus ovat ambientia, ja monissa muissakin saksofoni luo etäisen tuntuisia kaikuja mutta yksi djambe ei tästä maailmanmusiikia tee.

Äänitys on tunnokkaan avara ja dynaaminen. Vain basso kumuaa joillain kappaleilla hiukan yksinuottisesti. Kaikkineen musiikkia on ilo kuunnella kun soundstage on laaja ja soittimet kuulostavat läsnä olevilta. Akustisen kitaran ja saksofonien käyttö luo musiikkiin ulottuvuutta ja tunnetta aimo annoksen lisää.




Kategoriat

Mainokset